Vuoden 2025 katsaus
Vuosi 2025 on meille ollut uuden suunnan vuosi. Kun vuosi 2024 päättyi YT-neuvotteluihin ja vaikeisiin päätöksiin, lähdimme tälle vuodelle päättäväisesti muuttamaan suuntaa. Ja se on onnistunut.
Vähemmän on ollut enemmän
Tänä vuonna olemme tehneet vähemmän työmaita kuin aiemmin, mutta isompia ja kannattavampia. Viime vuonna hoidimme noin 370 työmaata, tänä vuonna vastaava liikevaihto on saavutettu noin 190 työmaalla. Samalla olemme pienemmällä porukalla tehneet parempaa tulosta.
Kun kiire väheni, työn laatu parani ja se näkyy kaikessa: poissaolot ovat vähentyneet, työmaiden katteet kasvaneet ja ilmapiiri on entistä parempi.
Lumipallo kääntyi oikeaan suuntaan
Viime vuonna vauhti ja haasteet veivät meitä välillä väärään suuntaan, mutta tänä vuonna lumipallo on kääntynyt oikeaan suuntaan. Kun työ sujuu, motivaatio kasvaa ja tulokset paranevat. Olemme löytäneet tasapainon ja uuden tekemisen meiningin.
Katse ensi vuoteen
Tämä vuosi on osoittanut meille, että kasvu ei aina näy numeroissa, vaan siinä, miten yhdessä teemme asioita entistä fiksummin. Tehokas ja laadukas tekeminen sekä hyvinvoiva henkilöstö vievät meitä eteenpäin. Meillä on yhteinen suunta, tekemisen ilo ja vahva luottamus siihen, että huolella tehty työ näkyy lopputuloksessa.